ANTIKYTHERAN KONEEN VALMISTUKSESTA 215O VUOTTA

Kuvat - koneen säilyneitä osia. Nuolimerkinnöin liitetty nähtävää jota tietokoneen kuvaohjelmilla selvennetty. Kuinka pitkälle tekniikka olikaan kehittynyt n. v.100 eaa. -ennen ajanlaskumme alkua ?

KAAVAKUVA SIVULTA

ENNALLISTETTU ANTIKYTHERAN KONE 


  Antikytheran kone on Kreikasta löydetty -  ikivanha laskulaite. Se on Antikytheran saaren läheltä- meren pohjassa makaavasta laivan hylystä joka löydettiin v.1901. Se on valmistettu noin 2100 vuotta sitten - v.100 eaa. Tutkijoiden mukaan konetta on käytetty luultavasti auringon- ja kuun pimennysten ennustamiseen ja aurinkokunnan planeettojen liikkeiden seuraamiseen. Sitä käytettiin pyörittämällä sen sivulla ollutta kampea. Etu- ja takapaneeleissa olleilla osoittimilla nähtiin laskennan tulos joka saatiin kun siihen asetettiin tarvittu päivä. Se laski auringon ja kuun ehkä myös muiden silloin tiedettyjen planeettojen paikan taivaalla. Kuun- ja auringon kalentereiden toimintaan se käytti Metonin jaksoa. Myös Saros-jaksoa auringon- ja kuun pimennyksien päivien laskemiseen. Siinä oli muun lisäksi Olympiadien vuodet ja niiden Panhelleeniset kisat sisältänyt kalenteri.
Vasta 2000-luvulla,  uuden tekniikan tultua sen säilyneiden osien tutkimus on ollut parenpaa - niitä oli aikaisemmin tutkittu jo pitkää. Kone koostui hammasrattaista joista nyt tiedetään 30 kpl. Yhtä hyviä laitteita osattiin tehdä vasta paljon myöhemmin- keskiajalla. Sen löytäminen muutti ajatukset siitä mitä silloin osattiin tehdä.  Sitä aikaa ei ole tiedetty riittävän pitkälle osaavaksi tämän monimutkaisen laitteen tekemiseen.
Kerrotaan kuinka ikivanha laite löytyi hylyltä -meren pohjasta v.1901. Silloin pesusienien sukeltajien laiva oli jäänyt odottamaan parempaa säätä Antikytheran saarella. Sukeltajat alkoivat sukeltamaan saarella, - yksi sukeltajista sukelsi syvälle pohjaan. Pian hän nousi ylös ja kertoi mitä oli nähnyt alhaalla meren pohjalla. Laivan kapteeni luuli ettei sukeltaja osannut kertoa oikein mitä hän oli nähnyt. Kapteeni sukelsi pohjaan itse ja toi ylös ikivanhan patsaan. Sukeltajat lähtivät ja menivät takaisin omaan työhön sieniä sukeltamaan. Myöhemmin he tulivat takaisin ja hakivat hylyltä esineitä. Kapteeni kertoi hylystä Kreikkaan ja se alkoi auttamaan hylyllä.
Hylky on ollut aika tuntematon v.1953 asti, ennen kun kuuluisa Ranskalainen merentutkija Jacgues-Yves Cousteau oli käynyt sitä katsomassa. Hän tuli takaisin hylylle Kreikan pyynnöstä, miestensä ja arkeologi Lazaros Kolonasin kanssa jotka tekivät tutkimuksen hylyllä v. 1976.

 Paikalta on löytynyt ihmisen luita - syöpyneiden ja ruosteesta värjäytyneiden raudan palojen keskeltä. Hylyllä käyneen tutkijan mielestä luut eivät ole 2000 vuotta vanhan näköisiä. Luut voi silti olla niin vanhoja, koska hylky on pohjalla sellaisessa kohdassa että myrsky on voinut rikkoa laivaa ja tuoda hiekkaa sen päälle. Tutkijat ottivat luista tärkeän näytteen. Hylyltä on löytynyt muutakin ihmisistä jäljellä jäänyttä. Voisi olla etteivät matkustajat ehtineet laivasta ulos jos se on uponnut nopeasti. Vielä ei tiedetä mistä raudan palat ovat.
(yläosan tiedot - tekniikka&talous)

 Kansallisessa arkeologisessa museossa Ateenassa ovat nähtävillä sen säilyneet pronssista valmistetut osat. 

TEKNILLISET TIEDOT

Kehittäjä Arkihimedeen tai Poseidonioksen koulukunta

Tyyppi mekaaninen tähtitieteellinen laskulaite

Valmistettu noin 150-100 eaa.

Mitat 34x18x10

NÄYTTÖ MM

aurinkokuntamalli

kuun vaiheet

Metonin jakso

Kallippoksen jakso

Saros-jakso

Ekseligmos-jakso

Olympiadit

Prosessori 30 tunnettua ja useita muita hammasrattaita




alkuperäiset kuvat  ja tekstin tiedot on Wikipediasta